Metsä Hiilinieluna

Metsillä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Metsät sitovat yhteyttämisen tuloksena hiilidioksidia ilmakehästä ja ne toimivat merkittävinä hiilinieluina. Metsä on hiilinielu, eli se sitoo kasvaessaan ilmakehän hiilidioksidia hiilivarastoksi puustoon ja maaperään. 

Pohjoisessa sijaitsevat metsät ovat tärkeitä hiilenkierron kannalta. Tulevaisuudessa hiilidioksiidipitoisuus riippu päästöjen lisäksi hiilinieluista. Hiilinielujen heikkeneminen johtaa ilmaston yhtä nopeutuvaan lämpenemiseen. 

Istuttamalla metsää sellaisiin paikkoihin, joissa puut eivä luontaisesti kasva, pyritään hillitsemään kehityksen suuntaa. 

Suomessa yhden henkilön co2 päästöt ovat noin 10,5 tonnia per vuosi. Yksi puu sitoo kasvettuaan hiiltä noin 500-750kg vuodessa puun koosta ja kasvuvaiheesta riippuen. Yhden kuution puu sitoo hiiltä 1000kg. Istuttamalla 20 puuntaimea vuodessa kompensoit oman hiilijalanjälkesi. 

EU:n päätöksen mukaisesti maankäyttösektorin hiilinieluja on lisättävä 15 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.